Viimeisen pariviikkoa ollut aika innoton olotila. Koirien kanssa alettiin keväällä ajoissa tekemään kesää varten hyvää pohjakuntoa, että oltaisiin sitten hyvässä vireessä kun kisakausi starttaa, tänä vuonnahan on harvinaisen vähän maastokisoja.
Ilmosin Essin Hyvinkäälle hyvissä ajoin DVM-19 kilpaan jossa veteraanit saavat juosta omassa lähdössä toisia samanlaisia vastaan, käytiin vielä hieronnassakin ja hierojakaan ei osannut veikata hierottavan ikää, niin hyvässä kunnossa se oli, muuten vetreä, ei mitään suurempaa, saatiin kehoitus jatkaa samalla mallilla.
Kilpaan oli kaikenkaikkiaan ilmoitettu kolme narttua, ensimmäinen joutui perumaan osallistumisensa kun ei päässyt niin aikaisin aamulla paikalla, perjantai iltana tuli ilmoitus sähköpostiin, että toinenkin kisakumppani oli perunut osallistumisensa eli lähtö ei aamulla toteudu.
Kyllä oli aika vetämätön olotila siinä vaiheessa kun 4 pienen lapsen keskellä on haalinut sen "oman ajan" ja iltasella muiden painuessa petiin on lähtenyt koirien kanssa tavoitteeliselle lenkille, että pääsee kesällä kisoihin.
Seuraavana vuorossa olisi Kuopion maastot, mutta täytyy myöntää, että nyt on tahtotila aika 0, tuntuu niin turhalta pitää koira kisakunnossa ja ilmota, jos edessä olisi taas- Ei kilpakumppaneita tilanne, tosin sinne nyt olis pakko mennä jos haluaisi osallistua SM maastoihin Elokuussa, oallistumisoikeus kun on vain hyväksytyn tuloksen juosseilla koirilla, tulos pitää olla kuluvalta vuodelta. Puuh ja mur, mietinnän paikka.
sunnuntai 9. kesäkuuta 2019
lauantai 1. kesäkuuta 2019
Kiireet ja kesä
Toukokuun puolessa välin käytiin pentutreffeillö Espoossa itsellä mukana Malla ja Kaapo, Malla oli ainoana brindlenä paikallla, tänä vuonna paika oli harvinaisen paljon tricoloreja sekä mustia basuja.
Tenavilla oli hauskaa ja pari tuntia kului hujauksessa, kuvat on napattu Suban saitilta :)
Tenavilla oli hauskaa ja pari tuntia kului hujauksessa, kuvat on napattu Suban saitilta :)
Kaapo |
Mallan sanoin : "Nyt se akka sekos, sillä on joku raato kädessä!"
Kiitos molempien koirien kotiväelle kun pääsitte paikalla!
|
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)