maanantai 7. syyskuuta 2020

Koronan hiljaisuus

 Pitkä tovi taas postauksessa, Kotiin jäi tosiaan viimevuoden pennuista Mimmi, josta tarjoan kuvasaastetta, ekassa kuvassa tosin Mimmin sisko Thelma, joka asuu samalla kylällä sijoituksessa.



Alla Mimmi, molemman näissä kuvissa n 7kk.



Tässä kuvassa Mimmi on noin 3kk keväällä.


Näyttelyihin ei olla päästy tämän vallitsevan korona tilanteen keskellä, Riihimäen Kv näyttelyssä, Essi oli kuitenkin hienosti ROP veteraani kera SA:n tuomari oli todella ihana ja sympaattinen Leni Finne, jolle tulen vastakin viemään koiriani.

Pentusuunnitelmiakin on tehty ja osittain on tullut katsottua aika epäuskoisellakin silmällä meidän tulevia pentueita yhdistyksen listalla, sillä viimeaikoina päätään nostanut uusi hirviö terveysrintamalla on Kystinuria, joka on sen verran uusi tulokas, että meillä kielletään ainoastaan käyttämästä sairastunutta yksilöä, sen tähden sanonkin, kysykää tulevat pennut ottajat oman yhdistelmänne tilanne, tämä saattaa kasvattajilta jäädä kertomatta jos sitä ei tajua kysyä. 

Myöskin lähin epilepsia yhteys kannattaa kysyä, sillä tämä on toinen tuleva ongelma, meillähän ei saisi käyttää koiraa jalostukseen jos koiran sisarella tai vanhemmilla on epilepsia. 

Nyt olemme jo tilanteessa, jossa pitää todella tarkkaan miettiä terveys populaatiossa, on silmäsairautta, huonoja kilpirauhastuloksia, allergioita, huonoja lonkkia, sydän ongelmia yms tuloksia, onko meillä enään 10 vuoden päästä tervettä jalostusmateriaalia?

kaiken tämän keskellä omat pentusuunnitelmatkin ovat valmiit ja tämänkin vuoden yhdistelmässä mennään terveys edellä, eli näyttelytähtiä en ulkomuodollisesti odota, emänä tulee olemaan kotona oleva Asta, jonka isän isä on suora Kongontuonti Samuel. Samuelillehan on tänävuonna suunnitteilla viel kypsässä 13 vuoden iässä pentue suomalaiseen kenneliin :)


maanantai 2. maaliskuuta 2020

Meno hiljeni

Viimeisetkin pennut ovat lähteneet omiin koteihinsa, ainoastaan Mini Mimmi pyörii edelleen joukon jatkona, isäntä sen kovasti haluasi saada sijoituskotiin, mutta koska sellaista ei vielä ole löytynyt niin todennäköisesti jää oman joukon jatkoksi Äitinsä ja siskonsa kanssa asumaan.
Tuosta pentueesta meni toinen raitapaita kilometrin päähän sijoitukseen, tähän mennessä lähimmäksi :)

Muutoin meillä pentuja onkin sitten itärajalta Turkuun, Espooseen ja Ouluun akselilla, eli aika hajanaisesti ympäri suomen päätyivät.

Mutta olen hyvillä mielin penturumban päätyttyä, itsellä kun päivät kuluvat koulun penkillä. Joihinkin näyttelyihin on ilmoittauduttu eli niissä ainakin Maaliskuusta eteenpäin saattaa törmätä.

Ilo otettiin irti heti kun tuli muutaman päivän pakkaset meidän takajärvellä, jonka huippusyvyys on kokonaiset 1.5 metriä sulan maan aikaan :)







perjantai 7. helmikuuta 2020

Pennut jo 7 ja 8 viikkoa

Viikot ovat taas vierineet huimaa vauhtia ja meillä on käynyt viitenä päivänä viikossa pentuihin tutustujia, lukemattomaan määrään viestejä on vastailtu ja puhelimessa puhuttu.

Edelleen omia kotejaan sakista etsii Astan ja Carloksen jälkeläisistä punainen poika, joka onkin  vallan hurmaava häntää villisti vispaava tapaus ja mahdollisesti toinen Brindleistä pojista, joka omaa duracel pupun nopeuden.

Essin ja Pasin jälkeläisistä omaa kainaloa etsii vielä punainen poika ja tyttö, molemmat ovat nättejä joten menevät, myös näyttelytouhuista kiinnostuneisiin koteihin, tai ihan vaan lenkkiseuraksi ja sängynlämmittimiksi.

Lukemattoman määrän ihmisiä olmme tavanneet näiden muutaman viikon aikana ja ei ole yhtäkään joita tämä sakki ei olisi jättänyt kylmäksi :)

Eläinlääkärikin vieraili meillä 4.2 ja pennut saivat kaikki puhtaat paperit ja eläinlääkärikin oli vallan ihmeisään astuessaan sisään, ettei täällä voi olla pentuja kun meillä ei haise pennulta tai kuulu pennut, homma toki muuttui äänekkäämmäksi kun koko 10 nenäinen pentu sakki äkkäsi meille tulleet vieraat ja jokainen vaati saada huomiota :)




Etsii vielä mahdollisesti omaa kainaloa









Tästä joukkiosta omaa kainaloaan etsii vielä punainen tyttö ja poika, sijoituskodin saimme tällä kertaa Turengista, vain kilometrin päässä meiltä. Yksi pentu etsii vielä sijoituskotia :)

sunnuntai 19. tammikuuta 2020

Pennut 4 ja 5 viikkoa

Aika on mennyt huimaa vauhtia ja Astan pennut ovat jo 5 viikkoa ja Essinkin pötkylät tulivat jo kuukauden vanhoiksi! Molemmat pesueet syövät Vaiston pentu raakaa kielet pitkällä.

Astan pennut osaavat jo hienosti hakea pissapaikan nukkumapaikan ulkopuolelta.

Viikko on ollut kiireistä aikaa, koska meillä on käynyt tiuhaan pentujen katsojia, viimeksi tänään yksi perhe ihmetteli aikuisten koirien luonetta, ne kun vaan pötköttelivät pitkänään koirahuoneen sohvalla tai koittivat kilvan kiivetä hienovaraisesti toistensa ohi rapsutettavaksi.

Eivät kuulemma ole yhtään niin hankalan oloisia elävässä elämässä, kuin mitä koirakirjat antavat rodusta ymmärtää, mutta mulla mielestäni onkin keskivertoa lunkimpia tyyppejä ja puolet edellisestäkin pennuista on mennyt ensimmäiseksi omaksi koiraksi ja hienosti on sujunut.

Näitäkin pentuja on lapset sylitelleet ja sylissä ne rauhallisesti käyttäytyvätkin :)

Suurimman osan päivästä nämä kääryleet silti enimmäkseen vielä nukkuvat, hereillä olo kuluu keskenään painien tai syliteltävänä.

Osa pennuista on vielä vapaana eli rohkeasti vaan viestiä jos rodussa joku asia mietityttää tai haluat tulla koiriin tai pentuihin tutustumaan :) Suuren suosion saaneesta "Mustikista" eli trikki ylläripoika on löytänyt kodin, eli häneen kohdennettuja trikkikyselyitä ei kannata laittaa :)

Alla Astan ja Carloksen jälkikasvusta kuvia:





Essin ja Pasin jälkeläisiä :







tiistai 31. joulukuuta 2019

Vuoden vaihtumisen kunniaksi!

Pikanäpsyt kaikista mupeloista. Astan pennuilla on jo kaikilla ollut tovin silmät auki ja kovasti koitetaan huojuvilla jaloilla mönkiä eteenpäin :)

Brindle valkokaulus poika



Tricolor poika



Brindle kaulukseton poika




Punainen poika



Essin pennut, ensimmäisenä punainen poika



 Punaisista pojista valkoisempi



Punaisista tytöistä valkoisempi





Punainen tyttö



Brindle tyttö



Brindleistä tytöistä valkoisempi




Molemmat tytöt näyttävät vielä tummilta, mutta aikuisena raidat ovat selkeästi näkyvissä :)