perjantai 10. huhtikuuta 2015

Vilskettä sitten oli..

Tiistaina hain yllättäen Lempin lauman jatkoksi omistajan sairastuttua äkäiseen lenssuun. Muutoinhan ei ongelmaa ole, mutta nyt kun Aurorakin on jo sen verran omatoiminen likka, että availee ja kulkee ovista ja porteista, eikä aina muista niitä perässään kiinni laittaa niin itse sai olla astetta tarkempana sisätiloissa kokoajan, Natahan ei ole vieraita koiria sietänyt, ei omalla eikä vieraalla maaperällä sen jälkeen kun vuoden täytti ja molemmilla brindleillä pennuilla on 8 viikon iässä hankitut muistot nenän päällä, Nata -tädin houkuteltua ne tarpeeksi lähelle porttia ja napattuakiinni, eli vaikka ne ovat meillä syntyneet ja meillä oleilleet ei yhteiselo ole ollut auvoista *_*

Nyt kuitenkin itselle iski moodi päälle, että "sinähän saat opetella niitä sietämään, eikä asiasta neuvotella" eli Nata keskiviikko aamuna juoksukoppa päässä pihamaalle muun lauman kanssa ja sinne itse jöötä pitämään-ketään et listi kun ei ole lupaa annettu! ja saman antoi Essikin tiedoksi.
Neljä tuntia myöhemmin Nata se sitten alkoi varovasti ensin hakea Ediä leikkiin ja sitten myös Lempiä ja minä isännällekkin sanoin, että tuo on kyllä niin viisas, että tietää mun ottavan kopan pois kun on kiltisti.... No siinä sitten nappasin kopan pois Natan päästä ja niin tuon sitten piti käydä näykkäämässä Lempiä takapuolesta ja minä karjasin niin, että varmasti kuuli naapurikin,
Lempi kuitenkin teki myös selväksi, että hän antaa sitten takaisin ja siihen jäi se kyräily ja hetken päästä Lempi ja Nata juoksivat kilpaa pitkin pihamaata villisti painien :) Sisällä en kuitenkaan uskaltanut samassa huoneessa pitää, mutta sietivät toisensa hyvin koiraportin läpi.



Lisää kuvateksti

Lupaan olla ihan kiltisti....

Nata ja Lempi nenät vastakkain

Ja sitten oli "hullunmylly" irti :)



vas Nata, Edi,Lempi ja Essi

Kahdesi annaoin vapaa käskyn ja molemmat kerrat sain kameralle .)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti