Elämää

Niin se vaan on kulunut muutama viikko täällä sairastellessa, mukulat oli vuoron perään korkeassa kuumeessa, nuhassa ja yskässä, yö unia saatiin nauttia vaihtelevasti 3 ja 5 tunnin väliltä, useamman pysähdyksen taktiikalla, univelkaa sitä onkin sitten kertynyt mukavasti.

Vaan kai se tämäkin elämään kuuluu, onneksi koirat ovat käyttäytyneet hienosti, jopa Asta jonka odotin kiipeävän pitkin seiniä kun aktiviteetit olivat pahimman sairastelun keskellä tosi vähissä, vaan ei.

On myös osoittautunut onneksi samanlaiseksi viilipytyksi luonteensa kanssa kuin Essi. Kakarat väliin makaavat sen päällä niin ettei näy kun vähän kuonoa ja hännänpää ja silti toinen jaksaa venyttää pinnaansa.

Kun Asta syntyi sanoin ensimmäisenä, että "tuo on niin ruma, että se pidetään" Pitkänmallinen märkä lähinnä mäyräkoiraa muistuttava otus.
Siitä ei tule koskaan kehän kauneinta missiä ja totta puhuakseni oma silmä kaipasi koiraan enemmän valkoista. Nää on niitä tottumiskysymyksiä, kotona on aina ollut enemmän valkoisia otuksia.

Ajan myötä omakin silmä on tottunut tuohon valkoisettomuuteen, jota toiset pitävät suurassa arvossa, nyt se ei enään "pistä" omaan silmään ja kuikilta muilta puolin tuo on täydellinen tapaus :) .

Asta   &   Essi

Essikin on saanut linjansa hienosti takaisin ja meijerit ovat kokoon kuivuneet