perjantai 1. huhtikuuta 2016

Koti löytynyt.

Pidempään kypsynyt ajatus on nyt siinä pisteessä, että yhteiselo Natan ja varsinkin lasten kanssa on nyt siinä pisteessä, ettei Natan ja niiden yhteiselo luonnistu ja liian usein sijaiskärsijnä on Asta. On myös näykkäissyt molempia lapsia.

Eli Nata, 7 -v etsii itselleen omaa perhettä tai ihmistä, jolla ei ole lapsia (ei alle 15 v) tai toisia koiria, ei myöskän tule kissojen kanssa toimeen.

Rokotettu 2/2016 ja silloin ei terveydentilassa ole ollut huomautettavaa, kokeiltu varmuudenvuoksi kipulääkekuuria/b-vitamiinikuuria, mutta sillä ei ole ollut vaikutusta.

Jaksaa tehd pitkiäkin hihnalenkkejä, mutta ei ole "juoksuseuraa" juoksee kyllä vapaana. Pystyy pitämään vapaana, ei omaa kummoista riistaviettiä.

Tokon alkeet osaa, mutta ei omaa miellyttämisenhaluista luonnetta(tyypillinen basenji)

Osaa olla kotona tuhoamatta paikkoja ja pitämättä meteliä, huolimatta laumasta niin koirat on totutettu siihen että joskus ollaan yksin.

Ensisijaisesti etsii kotia rivitalosta tai omakotitalosta, pieni piha aurinkopläntillä on oltava, rodun tuntemus plussaa.

Koirasta tehdään kirjallinen sopimus, mukaan omat tarvikkeet. Koirasta peritään nimellinen korvaus, ettei lähde hetken mielijohteesta.

Yht ot ensisijaisesti +358503730491/Markku tai bastillit@gmail.com

Enemmän kuvia löytyy täältä



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti