torstai 30. kesäkuuta 2016

Natalle kuuluu kummia

Neiti on alkanut ontumaan lähestulkoon kaikkia mahdollisia niveliä, sohvalta noustessa saattaa kuulemma alkaa kiljumaan ja saattaa ontua lenkillä, ranteet muljahtelee yli yms polvet paukahtelee.
Kovasti kuulostaa edesmenneen Utun oireilta, se päästettiin paremmille metsästysmaille 5.5 vuotiaana eikä päivääkään liian aikaisin.

Natan kanssahan ei olla vietetty mitenkään koiraa kuluttavaa elämää, nuorempana osallistui muutamaan juoksukilpailuun ja vapaana on toki viilettänyt, kevään rokotuksilla ja terveystarkastuksessa ei ollut huomautettavaa, toki tuolle pyysin kipulääkekuurin varmuudeksi yhden Astanpäälle hyökkäyksen jälkeen, vaan ei silläkään ollut vaikutusta suopeuteen tai luonteen muutokseen.
Ilman ongelmia on hypätty koirapetiin 80 cm korkeuteen ja autoon, sekä juostu tosiaan Miron perässä "hullunkiilto silmissä" tuntitolkulla, ilman vinkumisia tai ontumisia.

Uudessa paikassa painoa on kuulemma tullut pikkasen lisää meiltä lähdön jälkeen kun nyysii kaverinkin eväät omaan käyttöön :) , mutta ei kuitenkaan ole liikagrammoja joten senkään piikkiin ei voi laittaa.

Kävin vanhoja nettiin laittamiani videoita läpi, tuorein taitaa tosin olla jo muutaman vuoden takaa, ajalta ennenkuin lapset työllistivät kokopäiväisesti, enkä ainakaan niissä huomannut mitään poikkeavuutta sen liikuntaan tai liikeratoihin, joten oli mikä oli hyvänsä syynä ontumiseen, se on joko osannut peittää sen hyvin täällä tai vaiva etenee vauhdilla.

Tässä puolituntia kotona ollut Essi pentu, joko siitä on neljä ja puoli vuotta jo aikaa?!. Nata peuhaa, Utu haluaisi kovasti osallistua ja Jere ihmettelee mamman helmoissa mitä se emäntä on kotiin kantanut.

Tässä neiti Essi on puolivuotta vanhana, Nata tyytyy jolkottelemaan taustalla, muistaakseni oli hellepäivä.


Ja tässä mukana kaikki neljä, Essi, Nata the kaulukseton ja sisko Utu kauluksellinen ja isoin Jere.


Ja tässä koko lauman viimeinen yhteinen fillariretki heinäkuussa 2014, videon lopussa vilahtava ajokoira aiheutti naururyöpyn, olin jo kokonaan unostanut että se tuli leikattua kesäturkkiin helteitä varten :) Nata siis videolla se jolla ei valjaita päällä, enkä siinäkään huomaa mitään moitetta liikunnassa, lopussa painaa pomppimaan heinäpeltoon kuin aropupu eikä takaisin oo kiirus.

Saas siis nähdä miten vaiva etenee :(

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti