torstai 5. syyskuuta 2019

Pentuja Pentuja

Kuluneena kesänä multa on usein kysytty,miksi Mun A pentueelle ei ole tullut jatkoa, mullahan oli siitä kaunis , pentueen ainokainen Brindle narttukin ollut sijoituksessa.

Sen osa-omistamisesta luovuin kun koira oli 3 v, puhtaasti sen takia, että itselle oli tulossa jälkikasvua eikä mulla ollut silloin mahdollisuutta sitä pennuttaa. Toisaalta se oli onnekas sattuma, koska sen isä on saanut epileptisiä kohtauksia joten se olisi senkin takia jo jalostuskiellossa, samoin kuin koko A pentue, meillä kun ei ole vieläkään kaivattua geenitestiä epilepsiaan.

A pentueen narttu Lempi

A pentueesta on myös mun eniten näytillä ollut Torsi, joka on kisannut hienosti Näyttelyissä, Maastossa ja RallyTokossa


B pentueesta mulla on kotona Asta, sen kaikki 6 sisasrusta voivat mainiosti, samoin heidän isänsä Badu joka on jo veteraani iässä. Asta on käynyt silmätarkastuksessa, tuloksin silmät puhtaat, kilpirauhasarvot kaikki viiterajoissa, se on fanconista ja Pra:sta puhdas sen vanhempien tuloksien perusteella. Sillä on loistava luonne, mutta se ei ole näyttelytähti, eikä tekopupu sitä liiemmin kiinnosta, oikea riista kylläkin.Nopeuttakin piisaisi, mutta se on elänyt ikänsä "kotikoirana"

Essi ja Asta

Asta

Brindle velipoika Reino

Isä Badu ja poikansa Ludo


C pentue on vielä 8 kk vanhoja, joten niiden kasvamista saamme seurata vielä tovin, siitä mulla on kaksi brindleä narttua kasvamassa, Malla ja Käpy, kaksi brindleä neitoa.

Vuoden 2019 Suban pentutreffien yhteispotretti.



Mutta tälle vuodelle olemme siis toivottavasti saamassa jatkoa B pentueelle, kun Astalle saimme sulhaseksi Carloksen, Fi Mva Herieheri Se a Cabo, Silmät on hänellä puhtaat, kilpirauhastestit useamman kerran viiterajoissa, kummallakaan ei ole allergioita tai muutakaan huomautettavaa.



Carloksella on ennestään muutaman pentueen verran maioniota jälkeläisnäyttöä ja hän on itse myös 4 polvea mukaan laskettuna n 87 % afro taustainen, eli pennut tulevat olemaan 4 polvea mukaan laskettuna n 62 % Afroja eli uusia geenejä afrikasta, Astan isän isä Samuelhan on suora Congontuonti. Väreinä odotamme yhdistelmään Brindleä ja Punaista :)

Yhdistelmän sukutaulun löydät täältä:


Kuvat on ympäri ämpäri nettiä napattu vuoisien saatossa, mutta kiitän kuvaajia ikuistamisesta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti