maanantai 5. toukokuuta 2014

Kiirettä pitää

Jälleen...., viikko siinä meni kun pihaa myllättiin, mutta nyt on vajan perustukset tehty ja muutenkin kaikki pihassa olleet kannot nostettu pois, samoin vanhojen pensaiden juuret.

Kaivinkoneen tullessa pihaan, aloitettiin siitä tärkeimmästä-, koirien kivi piti saada paraatipaikalle ja parempaan asentoon, ennen siinä ei voi nut maata, vain istua, nyt on sopivasti lappeellaan.

Kivi ennen, kivien ympäröimänä
Lauantaina pyörähdettiin porukan kanssa Mätsärissä harjoittelemassa kehäliikuntaa, Vieno oli kehässä ensin ja sai pienissä aikuisissa punaisen, oli lopulta pienten punaisten ryhmässä 3, Essi oli pienissä aikuisissa ensin sininen ja lopulta sinisten 1, pässi pomppasi omia aikojaan namin perässä pöydälle ja loikan jäädenssä lyhyeksi ja jalan kolahdettua pöytään poseerattiin hetki kolmella jalalla, onneksi mitään isompaa ei jalkaan tullut.  Lempi esiintyi hienosti ja oli tiukan taiston jälkeen 2! pennuissa, hip hip hurraa!

Aurinko paistoi, räntää satoi, auronko paistoi ja lunta tuli, sää oli siis hyvin vaihteleva.
Palkinto kuva jäi koko voitokkaasta poppoosta ottamatta, mutta Essi poseerasi seuraavana päivänä kotona "uudella" kivellä:)

Vapaana jöpötystä

Tuolta se tuli

Ja sinnese meni...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti