maanantai 20. heinäkuuta 2015

Erkkari

Onnistuin hukkaamaan Erkkarin arvostelut, nyt löytyi eli tässä nämä. Meiltä siis mukaan pääsi Essi ja Tyttärensä Lempi. Immeisestä mukana kirjoittajan lisäksi Einari ja Mallu.

Itse kehäoli järven rannalla ja paikalla oli kainiit puitteet, esittäjien ja koirien kimpussa vain pörräsi monisatapäinen mäkäräisarmeija ja koirilla tuntui olevan yhtä tuskaa pysyä paikallaa tai liikkuvan kauniisti :/

Mutta Äitija tytär olivat kauniisti luonnon vastuksesta huolimatta.

Lempi seisoi kehässä todella kiltisti, niin kuin koulutettu kehäraakki, vaikkeise ole montaakaan kertaa kehässä pyörähtänyt.

Arvostelu kuuluu:

Hyvin tyylikäs, vielä hieman korkearaajainen, vähän tuhdissa kunnossa esitetty kapeapäinen tyttö.
Riittävät rypyt. Hyvin kiinnittyneet, mutta kookkaat korvat.
Hyvä kaula. Riittävästi kiertynyt tiukka häntä. Liikkuessaedestä hieman kerien ja ahtaasti takaa. Tarvitsee aikaa.

Essin arvostelu.
Vahvarunkoinen, edestä kerien ja takaa hieman ahtaasti liikkuva. Hieman kapea pää varsinkin verrattuna runkoon. Hyvä häntä. Hyvä karva. Voisi olla hieman tyylikkäämpi.

Molemmille EH.

Ihan kaikkea en tuomarin arvostelussa allekirjoita, mutta tämä oli tämän tuomarin mielipide.

Mallusta näkyy vain piste kaukaisuudessa, pissalenkillä :)
 Näytteluyn jälkeen mentiin vielä mummilaan kaffeelle, siellä oli vajanpystytys talkoot olleet käynnissä koko päivän



Koiratjoutuivatkiinni, mullila kun on ihan Hämeenlinnan keskustassa, mutta aurinkoa riitti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti