Helteinen sunnuntai vietettiin Hyvinkään maastoissa, mukana Essi sekä muu perhekunta.
Alkuerissä saimme pariksi _taas_ Rouskun, ei siinä muuta, mutta nämä kaksi ovat kisanneet keskenään viimeksi edellisissä maastoissa Tampereella finaalissa, sekä harkanneetkin yhdessä, turhan tuttu pari, jonka kanssa ajaminen sujui turhankin hyvin.
Pisteitä Essille 226 joilla oltiin finaalaihin mentäessä sijalla 6/16.
Kaksi narttua sai alkuerässä DISKin samoin yksi uros. Tuomarineuvosto kokoontui joka toisen lähdön jälkeen ja itsestä tuntui hieman omituiselta, moinen kavereiden nappailu, tökkiminen sekä toisen seuraaminen, osalle koirista kaveri oli tärkeämpi kuin viehe.
Maastossa ei ollut korkeusvaihteluja, näköesteitä ja nurmikin oli ajeltu, silti osa koirista hukkasi vieheen hetkittäin.
Basenji lähtöjä oli ehtinyt ennen omaamme olla jo liki kymmenkunta, radalta poistuessamme peräämme huikattiin, että koiramme olivat ensimmäinen pari jossa molemmat ajoivat viehettä, hyvä tytöt!
Essi punaisella, Rousku sinisellä. Ensimmäinen kisa pitkään aikaan josta sai arvostelupaperit mukaan.
Finaaleiden välissä ehdimme ABC:lle asti syömään ja Naukkanenkin ehti nukkua päikkärit.
Finaalit alkoivat ajallaan ja oli selvää, ettei yksikään suomalainen enään kisaisi voitosta, sen verran ylivoimaisia olivat virosta tullut narttukaksikko. Mestaruus sentään jäisi suomeen!
Finaaleissa Essi juoksi Kikiä vastaan, rata oli taas saman 600 metriä minkä alkuerässäkin, alkuu koko pellon mittainen suora ja sen jälkeen alkoi serpentiinimutkat, eli sama rata kuin alkuerässä, mutta käännettynä, Essi jaksoi hyvin alusta loppuun, ainoa "iso" oikaisu tapahtui pellon toisessa päässä, jossa kaveri sitten heittikin kuperkeinkan ja jäi jälkeen, vieheellä oltiin nätisti sekä alkerässä, että finaalissa, mutta niin hän sen pitäisikin mennä, saalis tärkeämpi kuin kaveri?
Finaalijuoksusta video löytyy täältä, kuvaajana Annemari Mustonen. Essi sininen, Kiki punaisella.
Ylituomarikin aloitti puheensa hieman ihmetellen basenjien heikkoa tasoa, monesti saivat päivän aikana kokoontua pellolla :(
Mutta hyvässä kunnossa ollaan, Essi olisi jaksanut vielä hyvin kolmannen kierroksen. Oli lopulta 6 saaden neljännen perättäisen maasto SERTtinsä! Jeeee! vaikka mamma olikin hieman pettynyt finaalin pisteisiin.
Onnea myös muille SERTtisteille, erityisesti narttujen voittajalle Iinekselle, huippupisteet 511! Oli uusi suomalainen ennätys.
Virolainen kaksikko juoksi pisteet 513 ja 515! sekä voittaja sai vielä Ylituomarin pelkinnon hienoista juoksuista, samainen kaksikko oli kisannut edellisenä päivänä Viron mestaruudesta, silloin ykköseksi tuli tämän päivän kakkonen, eli huippukonnossa oli tämä kakisikko!
Onnea myös muille tuloksiinsa tyytyväisille!
Lisää kuvia päivän lähdöistä löytyy täältä, Kiitos Heli
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti