Koirien kanssa on käyty ahkeraan Naukan kanssa käppäilemässä niin, että neiti istuu rattaissa tai kantorepussa. Fillarointikausikin korkattiin jo koirien kanssa ja olo oli kuin Batmanilla, kun fillarin huolsi, asensi uuden kellon, matkamittarin, satulan ja lampun ;)
Josko tässä tänä vuonna pääsisi Essinkin kanssa maastokisoihin.
Mielenkiintoisia eroja noissa koirissa on, kaikki osaavat "ravikomennon", käy hyvin lämmittelyyn ja jäähdyttelyyn, Natan kohdalla laukkaan siirtyminen tapahtuu aina 7 km/t vaudissa ja Jeren ja Essin vasta 14 km/t, erilainen rakenne saa ne vetämään turhankin lennokkaalla askeleella ennekuin "sortuvat" laukkaan :)
Jere voittaa edelleen Essin nopeudessa, saa siis poikkeuksetta Essin kiinni kun intoutuvat toisiaan ajamaan takaa, Essillä on tosin paljon parempi kestävyys ja nuoruudeninto ja väliin tuntuu, ettei se uskalla painella ihan täysiä karkuun, kaveri kun saattaa napata kankusta kiinni kesken juoksun. Nata tyytyy yleensä seuraamaan vierestä, liikunta ei ole koskaan ollut sen juttu, lämpimät ruokapadat kylläkin, korvikkeena käy myös rusakon-, ja peuranpapanat...
Essi, Ajokki ja Jere noutavat mielellään Fresbeetä, kaksi ensimmäistä innokkaimmin, suorastaan hulluuden innolla :)
Harvinainen hetki, Nakkikin intoutui juoksemaan, papanoiden natustelun lomassa... |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti