maanantai 11. elokuuta 2014

Maailman voittaja

Marja-Leena oli ilmonnut Lempin maailman voittajaan eli sinne sitten suunnattiin ihmettelemään liki 22 000:nen koiran tapahtumaa.

Kaiken kaikkiaan reissu sujui jouhevasti ja liki tunnin jonotus ennen parkkiin pääsyä sujui joutuisasti letkassa. Sitä googleteltiin minkä maan kilpi kuului millekkin kirjainyhdistelmälle, pisin näkemämme oli Ukrainasta.

Kehässä oli mukavat matot, tosin kehä olisi puolestani saanut olla puolet isompi, mutta minkäs sille mahtoi moisen koiramäärän edessä. 91 basenjia oli hieno suoritus, vaikka itseä jäikin harmittamaan venäläisten puolesta sekä kaukaa brasiliasta saakka tulleen komean trikolorin uroksen puolesta, joiden luihu matkanjärjestäjä oli uskotellut koko poppoon olleen ilmoitettu ja kaikkien matkajärjestelyjen olevan kunnossa, totuus kuitenkin oli muuta :( Heillä piti olla yhteensä noin 15 koiraa ilmoitettuna. Myöhemmin selvisi, että muunkin rodun edustajia oli höynäytetty samalla tavalla, heille tosin asia selvisi vasat paikanpäällä, kun koiria ei löytynyt luettelosta, mm etelä Afrikasta liikkeellä lähtenyt husky :(


Kaikkeen sitä kanssa törmää, pahoitteluni heille! Ja toivottavasti syyllinen jää kiinni.

Komea Guri jää vuodeksi Moskovaan ja palaa sitten Brasiliaan :)



Komeita koiria tuli nähtyä koko joukko ja hienosti meni suomalaisilla ROPpi ja RYP 4 sija sekä VSP! ROPpi-pentu ja Kasvattaja 1 sekä ROPpi veteraani sija, VSP veteraani oli Essin emän isä Ruben joka itse oli -08 Maailman voittaja, joten ei huonosti mennyt suomalaisilla! ONNEA!!

Lempi esiintyi todella nätisti, mamman puolueellinen arvio, että jopa pennuista kauneiten. Tuomari sedän mielestä, meillä on liian pyöreä rintakehä ja turhan kapea pää. Plaah...


Tuomari setä syynäsi tarkkaan.

Kaunis Lempi
Kiitos Marja-Leenalle makavasta seurasta, ostoksilta tarttui mukaan mm kahdet Rukan valjaat ja kolmet gripp italuttimet, mitkä eilen ajoin sinään 7 kilometrin remmilenkillä:) Aivan loistava ostos, vaikka tähän mennessä olen aina liputtanut nahkahihnojen puolesta. Sekä kassitolkulla herkkupaloja, raakaruokaa ja leluja :)

Kuvia löytyy TÄÄLTÄ
Kuvat Bastilli ja Heidi K




maanantai 4. elokuuta 2014

Suban mestaruus maastot

Helteinen sunnuntai vietettiin Hyvinkään maastoissa, mukana Essi sekä muu perhekunta.

Alkuerissä saimme pariksi _taas_ Rouskun, ei siinä muuta, mutta nämä kaksi ovat kisanneet keskenään viimeksi edellisissä maastoissa Tampereella finaalissa, sekä harkanneetkin yhdessä, turhan tuttu pari, jonka kanssa ajaminen sujui turhankin hyvin.
Pisteitä Essille 226 joilla oltiin finaalaihin mentäessä sijalla 6/16.
Kaksi narttua sai alkuerässä DISKin samoin yksi uros. Tuomarineuvosto kokoontui joka toisen lähdön jälkeen ja itsestä tuntui hieman omituiselta, moinen kavereiden nappailu, tökkiminen sekä toisen seuraaminen, osalle koirista kaveri oli tärkeämpi kuin viehe.
Maastossa ei ollut korkeusvaihteluja, näköesteitä ja nurmikin oli ajeltu, silti osa koirista hukkasi vieheen hetkittäin.

Basenji lähtöjä oli ehtinyt ennen omaamme olla jo liki kymmenkunta, radalta poistuessamme peräämme huikattiin, että koiramme olivat ensimmäinen pari jossa molemmat ajoivat viehettä, hyvä tytöt!
Essi punaisella, Rousku sinisellä. Ensimmäinen kisa pitkään aikaan josta sai arvostelupaperit mukaan.




Finaaleiden välissä ehdimme ABC:lle asti syömään ja Naukkanenkin ehti nukkua päikkärit.


Finaalit alkoivat ajallaan ja oli selvää, ettei yksikään suomalainen enään kisaisi voitosta, sen verran ylivoimaisia olivat virosta tullut narttukaksikko. Mestaruus sentään jäisi suomeen!

Finaaleissa Essi juoksi  Kikiä vastaan, rata oli taas saman 600 metriä minkä alkuerässäkin, alkuu koko pellon mittainen suora ja sen jälkeen alkoi serpentiinimutkat, eli sama rata kuin alkuerässä, mutta käännettynä, Essi jaksoi hyvin alusta loppuun, ainoa "iso" oikaisu tapahtui pellon toisessa päässä, jossa kaveri sitten heittikin kuperkeinkan ja jäi jälkeen, vieheellä oltiin nätisti sekä alkerässä, että finaalissa, mutta niin hän sen pitäisikin mennä, saalis tärkeämpi kuin kaveri?

Finaalijuoksusta video löytyy täältä, kuvaajana Annemari Mustonen. Essi sininen, Kiki punaisella.





Ylituomarikin aloitti puheensa hieman ihmetellen basenjien heikkoa tasoa, monesti saivat päivän aikana kokoontua pellolla :(

Mutta hyvässä kunnossa ollaan, Essi olisi jaksanut vielä hyvin kolmannen kierroksen. Oli lopulta 6 saaden neljännen perättäisen maasto SERTtinsä! Jeeee! vaikka mamma olikin hieman pettynyt finaalin pisteisiin.

Onnea myös muille SERTtisteille, erityisesti narttujen voittajalle Iinekselle, huippupisteet 511! Oli uusi suomalainen ennätys.

Virolainen kaksikko juoksi pisteet 513 ja 515! sekä voittaja sai vielä Ylituomarin pelkinnon hienoista juoksuista, samainen kaksikko oli kisannut edellisenä päivänä Viron mestaruudesta, silloin ykköseksi tuli tämän päivän kakkonen, eli huippukonnossa oli tämä kakisikko!

Onnea myös muille tuloksiinsa tyytyväisille!

Lisää kuvia päivän lähdöistä löytyy täältä, Kiitos Heli 


perjantai 1. elokuuta 2014

Minkä nuorena...

. . .Oppii sen vanhana taitaa, vai kuinka?

Kuvissa menee Torsti (B. Andy McRed)


Kuvat omistaja Jonnan ottamia

Kuumaa on riittänyt ja oman haasteensahan se sitten tuo kisakoiran kunnon ylläpidossakin, eli meillä on käyty fillarilenkeillä vasta klo 22-23.30 välinsenä aikana kun elohopea on tipahtanut +15-20 väliin. Tuohon aikaan saakin sitten itseen ja koiraan kiinnittää jos jonkinmoista heijastinta ja vilkkuvaloa, kun ainakin täällä maallaa alkaa jo olla ihan säkkipimeää tuohon aikaan.


Huolta on muutenkin ollut matkassa.
Edin omistaja onnistui muutama viikko sitten  liukastumaan pesuhuoneesta märin jaloin tullessaan keittiössä tuolin päälle ja murtamaan kaatumisen yhteydessä vasemman käden keskisormen, jänne saattaa olla poikki ja sormi saattaa olla pysyvästi hoitovirheen takia menetetty (Seinäjoen lääkäri ei suostunut kuvaamaan vammaa, lähetteestä huolimatta), ortobedi tarkistaa käden viikon sisällä ja antaa tuomionsa, hoitovirheestä lähtee raportti eteenpäin. Samassa rytäkässä murtunut kylkiluu haittaa menoa, kun kunnolla ei lenkille sen kanssa pääse, vaan omistaja on hammasta purren tehnyt sadan metrin lenkkejä Tramalin voimin, tuo ei tietenkään riitä nuoren koiran menohaluja ja pääkoppaa tyydyttämään.

Lähipiiristä ei ulkoiluttajaa/ aktivoijaa ole vielä löytynyt huhuiluista huolimatta, nettiin laitoin muutaman ilmoituksen, katsotaan ottaako joku yhteyttä. Toki tuon ikäiselle riittää ihan vain haistelu ja löntystelylenkkeily ja uusien pusikoiden tutkiminen, maratoonaria emme ulkoilutusavuksi tarvitse :)


sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

SVKL

Lauantai vietettiin Mallun kanssa vinttierkkarissa, tuomari oli Brittiläinen, joten ihan kauheasti en brindlen koiran kanssa odottanut, eipä joudu pettymään (skeptikko)

Päivä oli kuuma, juotavaa kului 1.5 litraa tunnissa, mutta basenji pärjää hyvin auringon lämmössä arskaa ottaen.

Lempi esiintyi hienosti, jaksoi seistä liukkaalla pöydällä johon onneksi pyynnöstäni saatiin edes pyyhe alle, jalat kun lipsuivat kuin jäällä ollessa.

Tuomari täti mittaili tarkkaan, katsoi ja koitti ja lopulta tuomio oli narttupentujen kolmas.

Arvostelu kuului: Kaunis pää, mutta tarvitsee lisää täytettä. Todella kaunis kaula joka liittyy kauniisti lapoihin. Kaunis ylälinja. Kauniisti asettunut yksikierteinen häntä, riittävästi hyllyä. Kauniit takakulmaukset. Aika kapea edestä ja kaipaa vahvistusta eturaajoihin. Hyvä rinnansyvyys ja kylkien muoto ikäisekseen. Liikkuu tarkasti yhdensuuntaisesti.



Näin tälläkertaa tällätuomarilla, ROP pentu oli Jeren veljen pojan poika Pore, Onnea!

Ja VSP oli Lempin puolisisko Viivi joka samalla valiotui, Onnea!

Itselle iskikin sitten alkuillasta kunnon migreeni päälle, joka helpotti kunnolla vasta 3 yöllä, olisiko sitten viimeaikojen stressi purkautunut, mutta kivaa ei ollut.

Kiitos kaikille näyttelyssä olleille mukavasta juttuseurasta, mukava näyttelypäivä!


torstai 17. heinäkuuta 2014

Yksi on poissa


tiistai 15. heinäkuuta 2014

Lempi läks

Lauantai vietettiin Tampereen Kaanaassa maastokisoissa, joihin meiltä osallistui Essi, jalkakin on jo täysin parantunut ja kesti raskaan hiekkakuoppajuoksun ilman ongelmia.

Viereisellä radalla menivät autoharjoitukset ja seuraavalla oli menossa kartinajot, joten menoa riitti ja meteliä.

Koirat selvisivät päivästä hyvin, kiitos runsaan juottamisen ja viileän lepopaikan.

Alkuerien jälkeen Essi oli ykkösenä yhden pisteen turvin. Essin onnistui pitää johtonsa vielä finaalissakin ja yhteispisteet 458 varmistivat kolmannen peräkkäisen voiton sekä SERTtin!



Kuvat: Riina Lummekari



Lauantaina Torsti (Bastillin Andy McRed) pyörähti Oulun Kv näyttelyssä ja oli hienon arvostelun kanssa VSP-pentu kera Kunniapalkinnon, Hienoa Torsti&Jonna!

Torstinen ilta auringossa, Kuva: Jonna

Lempi läks kotiin tiistaina, Mallu nappasi ennen lähtöä tuoreen seisotus kuvan, likka siis kuvassa 7 kk ja 1 viikkoa vanhana. Emäntä ja Naukka saivat hienot tuliaiset Puolan reissulta, täytyy napata niistäkin kuvaa jossain välissä :)



keskiviikko 9. heinäkuuta 2014

Lempi

Lempi saapui meille keskiviikkona hoitoon kun emäntänsä lähti reissuun. Oma lauma oli niin kuin arvata saattoi, mukulan kanssa toimeen tuleva, ainoistaan Nata joutaa olemaan eri tilassa, sen mielestä reviirille ei vieraita koiria suvaita ja sellainen se on ollut aina ei väliä minkälainen tai ikäinen tulokas on.

Lempille iski illalla aivopieru, koko päivän oli nätisti pihalla tekemättä kolttosia, 9 ijälkeen illalla katsoin ikkunasta ulos. "Kappas joku on käynyt kaivamassa kivipenkistä mullat, katteet, tuijat ja kivet ylös ja näköjään ikkunan alla oleva katepenkkikin on levitelty" syyllinen oli helppo löytää, sillä kun oli etujalat olkapäitä myöden mullassa. Ei tehnyt mieli kauheista päätä silittää kun isännän kanssa 10 aikaan illalla siivottiin tuhon jälkiä, hauskaa oli pidetty koko rahan edestä, murr sattuuhan näitä nyt on aidattu molemmat penkin kompostiverkolla, katsotaan mitä kolttosia neiti vielä keksiikään....kop kop....Murrrr....

"Hei!,susta jäi kuola jälki tähän!"

Lempillä on ihan super lyhyt karva ja kauniit värit

Essi edessä Lempi takana

Essi ja Naukkanen

Lempi ja Naukkanen ihmettelemässä voikukkaa


Kaikkille meillä käyneille pennuille, Kaukolle, Edille ja Lempille on yhteistä lapsista pitäminen, Kauko kyttää lastenvaunuja ja pysähtyy tapittamaan niitä vaikka keskelle vilkasta kävelykatua. Lempin omistaja taas miettii pitäisikö hänen majoittua Lempin kanssa kerrostalon pihamaan hiekkalaatikolla, Lempi kun tykkää niin paljon lapsista, aina vetämässä tenavien luo ja Edi taas riekkuu perheen pojan kanssa :)

Kummipoika 4 v on ylpeä Edin omistaja

Kuivia selatessa sattui myös näppeihin tämä opus, kuvaaja on varmaan ollut Heidi K? mun kameralla kun on ollut käymässä, Kaukolla ikää n, 9 viikkoa Naukkassella 4.5 kk, mukava löytö, kiitos!

tiistai 8. heinäkuuta 2014

Vanhojen muistelua

Talvella kävin koko vanhojen ja vähän uudenpien kirjojen kaartin läpi, vanhimmat basenji kirjat/tekstit olivat viime vuosisadan tietämiltä uusimmat opukset 90-luvun paikkeilta. Basenjista on niissä puhuttu varsin kauniisti ja osuvasti.



Itse tykkään kuvan koiran kauniista ilmeestä, korvat ovat silloin jo olleet suuria :) Kuvan koira on syntynyt 1964 ja sen kaukaisia sukulaisia, lapsen lapsia, ties monennessako polvessa löytyy suomesta!











Kuvaukset osuvat monessa kohtaan oikeaan, basenji on raivostuttava rakastettava otus!