lauantai 24. toukokuuta 2014

Kulunut viikko

On ollut ihan mukava, sää on suosinut ja koirat ovat viihtyneet pihalla.

Sisko on soitellut ahkeraan, aamuin-illoin, miten "poika" pärjää. Hyvin tuo pärjää, tuli niin kuin kotiinsa, yöt nukkuu äitinsä kainalossa eli hyvin menee.

Muutama päivä mentiin tiukalla, porukka oli varsinkin sisätiloissa räjändys altista ja varsinkin Nata on reviiritietoinen, mitä se on ollut aina,se tosin on samanlainen vatipää reviirinsä ulkopuolellakin. Pari ensimmäistä päivää Nata kulki pihalla juoksukoppa päässä, Jere sopeutui tilanteeseen helpommin, niin kuin jo etukäteen arvasinkin, se ei turhia haasta riitaa ja uskoo kun sitä komentaa.

Edi on ainoana koirana tottumaton muiden seuraan. Jere sen muutamaan kertaan nakkasi lattiaan kun toinen saattoi suoraan ulkoa juosten sen päälle tai puruluuta järsiessä kävellä siitä "epähuomiossa yli", haavoilta olemme välttyneet ja Edikin alkaa pikkuhiljaa oppia miten muiden seurassa käyttäydytään, se on onneksi hyväntahtoinen tapaus, vaikkakin höseli. jere on onneksi helläkätinen muistuttaja ja varoittaa kyllä kuuluvasti jos toinen käyttäytyy sopimattomasti.

Helle on verottanut myös tuttuja basenjeja, jopa ihan tiputukseen asti. Omat ovat lipittäneet Nutrisalilla ja kissanruoalla höystettyä vesiseosta.
Jere kalastaa pohjassa olevia lihanpaloja.


Kupille samaan aikaan mahtui myös Edi ja Essi ilman murinoita :)
Edi ja Essi illassa
Onpahan joku utelias jopa kysellyt tutuilta, miksi Edi takaisin jo mulle tuli, etsiikö kotia ?
Hoidossahan tuo on meillä, että minäkin saan harrastuskoiran, pentua kun isäntä ei antanut pitää, niin näin mennään :)
Torstaina kävin Edin kanssa ensimmäisissä pentuharkoissa Hyvinkäällä, hienosti juoksi rätin perässä ja tappoi äitinsä kanssa viehettä.
Ensi viikon keskiviikkona osallistumme näyttelyharkkoihin Hämeenlinnassa ja torstaina meidän voi nähdä pentutreffeillä Helsingissä, samoin kuin Kaukon, Lempin ja mahdollisesti Pasin :)
Sitten alammekin pikkuhiljaa valmistautumaan Erkkariin ja sitten Edikin palaa kotiinsa Kauhajoelle :)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti